MUISTOLAUSEITA SURUUN
On Kalervo Mieltyn v. 2002 kirjoittama kokoelma runomittaisia lauseita,
jonka painos on loppunut v. 2005.
Uusintapainosta ei toistaiseksi ole tulossa, joten lauseet julkaistaan oheisena.
Yksittäisten lauseiden ei-kaupallinen käyttö on sallittua.
Epäselvissä tapauksissa voitte tiedustella
osoitteesta: kalervo.mielty@netikka.fi
tai 0400-562157
SISÄLTÖ
Itsetuhoon ajautuneelle 115-122
1. Maa taakse jäi - jo valot loistaa
Nyt aamu saa - ja varjot poistaa.
2. Poissa on päivät, elävät, hyvät
jäljellä lyhde, korret ja jyvät.
Poissa on taakka, huolien häivät
aukeni hengen valoisat päivät.
3. Sisällä meissä on sielu niin kaino
sitä ei satuta kuolo ei vaino.
Kaiken se antaa ja säilyttää
täynnä on ikuista elämää.
4. Kerran me astumme rajojen yli
niin yksin ja hartaana aivan.
Siellä on vastassa sielumme syli
se lohtu mi’ poistavi vaivan.
5. Herramme kädet mi’ kaiken kantaa
elämän ottaa ja elämän antaa.
Niissä on kaikkeuden ikuinen kohtu
jokaisen ihmisen loputon lohtu.
6. Ihmisen osa kuin siemenen hyvän
siin’ tietoinen elämä herää.
Salassa kasvattaa sielussaan jyvän
ja viisautta itseensä kerää.
Kerran on aika jokaisen meistä
maljamme pohjahan juoda.
Luopua raskaista maailman teistä
aarteemme sielulle suoda.
7. Kuin syksystä jouluun käy ihmisen tie
pian päättyvi elämän koulu.
Maailman valkeus se pimeyttä lie
kun valaisee henki ja Joulu.
8. Tuonen uneen kun nukkua saat
ja herätä sielusi valoon.
Kauas on kaikonneet tuskien maat
oot matkalla Isäsi taloon.
9. Kuin hetken heijastus pinnalla kiven
on matkamme maailman kyliin.
Se haihtuvi pois ja vain henkinen hiven
jää muistona sielumme syliin.
10. Hetkessä haihtuvat maalliset päivät
kuolo kun silmämme sulkee.
Hälvenee synkeät pilvien häivät
sielu taas vapaana kulkee.
11. Tule lähelle meitä sä hetkinä illan
kun tuntomme taivasta kohtaa.
Tule kuiskaten lävitse elämän sillan
sun sanasi meitä voi johtaa.
12. Kaikki mi’ parasta elossa lie
on kotoisin taivasten teiltä.
Sinne sen sielumme takaisin vie
ei pakene rakkaus meiltä.
13. Näen lakeuden avaran taivaan
se kaipuuta täynnä nyt on.
Oot astunut henkesi laivaan
sen suuntana vain rajaton.
107. Tuuli soi lempeä siellä
mis’ sielumme lohtunsa saa.
Ei taivasten kulkijan tiellä
lie karu ja korpinen maa.
14. Kuin höyhen mi’ hienona tuulessa käy
on ihminen sielunsa vöissä.
Siel’ valkeus aina - ei murheita näy
ei tuskia synkissä öissä.
15. Vakavat silmäs ja vakava suus
ne meille nyt muistoja tuovat.
Sielusi koti on ain iki uus
sinne enkelit valoaan luovat.
16. Henkemme ydin ja sielumme valo
on aivan lähellä meitä.
On ikuinen elämän kehto ja talo
se ketään ei unholaan heitä.
17. Kuolossa kaikki ei päättyä voi
mikä kulkenut täällä on ajat.
Sielussa välkkyy jo aamun koi
kun murtuvi maaelon rajat.
18 Ihmisen päivä ja ihmisen yö
eletty aika ja raskas työ.
Milloinkaan vaivu ei varjoihin maan
henki mi’ ajaton on luonnoltaan.
19. Hengessä kaikki ain kaunista ois
kun huolet ja tuskat on riisuttu pois.
20. Mennyt aika kauneinkaan
ei ikiajaks taivu.
Henki henges yhtä vaan
siihen iäksi vaivu.
21. Sinun turvasi, lamppusi siellä on ain
missä siintävi sielusi niityt.
Sinne kuljet kuin liitäen vain
siellä henkesi helmaan sä liityt.
22. Hengessä kaikki on lähellä aina
suru ei koske, huolet ei paina.
Siihen kun nousevi ihmisen mieli
kiitosta täynnä on henki ja kieli.
23. Kammio pieni ja mittaamaton
on sielujen oikea kohtu
sen tuntea saa kun rikkumaton
on päivien, iltojen lohtu.
Täältä ken lähtee se porttina lie
ja hengen valkeutta hohtaa.
Siellä käy sielujen salainen tie
se oikeaan elämään johtaa.
24. Elo maallinen varmaankin sielulle ois
kuin pitkä matkamme kodista pois.
25. Nouse lintusen lailla yli laaksojen vuorten
yhä ylemmäs henkesi teille.
Me matkaasi siunaamme keralla nuorten
vaik’ kaipuu on raskasta meille.
26. Hengessä kaikki on mukana aina
täällä mi’ siruina kulkee.
Maassa on jokainen hetkisen laina
sielu sen itseensä sulkee.
27. Ain' yhtä on hetkemme jokaiset siellä
missä aika ei hetkiä jakaa.
Kohtaamme kerran sen elämän tiellä
jok’ alkaa tä’än näkyvän takaa.
28. Eikä sun sielusi syntymämaata
vierahat vallat voi voittaa.
Siellä saa tuskat ja murehet laata
henkesi rauha jo koittaa.
29. Sielujen maassa on paikka niin hieno
mis’ kerran me kulkea saamme.
Siellä soi sävel - käy tuuli niin vieno
ja onnemme kaikille jaamme.
30. Untako lienee tuonelan päivä
vai kirkkaampi maailman aikaa.
Siellä ei kosketa huolien häivä
kiitos vain puhtaana kaikaa.
31. Hengessä henkemme isä ain vuottaa
lastansa luoksensa johtaa.
Kaikessa Häneen aina voi luottaa
aika kun määränsä kohtaa.
32. Niin lyhyt on kulkumme maailman teillä
ja haihtuva päivämme juuri.
Mut mittana sielujen matkalla meillä
on ymmärrys syvä ja suuri.
33. On kaiken sisällä arvoitus pyhä
ratkaista saamme sen kerran.
Se sielumme pohjalla vartovi yhä
kätköissä elämän Herran.
34. Taakse salatun sielun verhon
siirtyy sisältö elämän terhon.
Ken vois' lausua runoa uutta
kun kaikki on yhtä ikuisuutta.
35. Yli tähtien tarhain ja enkelten maan
sielusi siivin liidät nyt vaan.
Maailman kautta sä kuljit vain hetken
alkua on se vain sielusi retken.
36. Jää hyvästi hetkeks' kun aistimme heikot
ei toiselle puolelle yllä.
Vaan paremmin lausuvat siskot ja veikot
kun sanovat - tapaamme kyllä.
37. Sielumme maistaa koetun virtaa
pian siltä jo silmänsä sulkee.
Sulamme suuren sisäisen pirtaan
miss’ henkemme askel ain kulkee.
38. Sydän lämmin jo sykkeensä sulki
käy katseensa sisäisiin oviin.
Askeleen pienen, viimeisen kulki
astui jo isänsä hoviin.
39. Vaikeni huulet vaikeni kieli
ne lohtua antoivat kerran.
Vakaasti uskon et’ ihmisen mieli
kädes on elämän herran.
40. Valo sammumaton on sielumme kohde
täältä kun lähdemme kerran.
Siellä on rakkauden ainainen hohde
lähtee mi' kädestä Herran.
41. Kaik’ kaunis vain hetkisen loistaa
pian kiertää jo sielujen kerää.
Luonto viel’ mennehen uudeksi toistaa
kuin kevät, mi’ talvesta herää.
42. On ystävä poissa ja kaipuumme syvä
hän taivaan on koissa, mis’ olla on hyvä.
43. Käy luoksemme unessa ystävä hyvä
on kaipuumme suuri, surumme syvä.
44. Rauhassa ikuisen Isämme hovin
lepää nyt ystävä siunatun tovin.
Vaalimme muistoas rakasta meille
siunaamme matkaasi taivasten teille.
45. Tulkaa ja tuokaa kukkanne tänne
myös kauniit ja kallihit muistot.
Siellä mis’ nyt jo on tää ystävänne
aukenee autuuden puistot.
46. Kiitos nousee nyt puhdas aivan
sinulle ystävä elämän laivan.
Siunaamme muistoas, antejas ajan
tapaamme luona taivaisen majan.
47. Ikuisiin käsihin laskemme armaan
päättynyt pitkä on työ.
Siellä on rauha ja ilokin varmaan
milloinkaan koita ei yö.
48. Kerran ol ’aikaa elämän verran
aikaa ja mahdollisuutta.
Nyt hän on kädessä ikuisen Herran
siellä mis’ kaikki on uutta.
49. Mene sielusi kotiin kulkija maan
se on henkesi syntymämailla.
Olit hetkisen meillä lainassa vaan
tääl’ oikeaa kotia vailla.
50. Sielumme kätkössä maja niin hieno
sinne kun siirtyä saamme.
Hengen kosketus siinä on vieno
se oikea on kotimaamme.
51. Käy sielujen kotihin silkkinen tie
niin hieno et’ nähdä en voi.
Sen kulkija onnensa lähellä lie
mis’ on ikuinen aamunsa koi.
52. Ystävä kaikessa elämän työssä
arjessa, juhlassa maailman yössä
Kaivaten jätämme kukkamme tähän
katsahda ylhäältä meitäkin vähän.
53. Ystävä, kumppani elämän ajan
niin hetken hän kanssamme kulki
Kohta jo siirtyvi ylitse rajan
mi’ yhteyden selkeän sulki.
Kuitenkin meillä on luonnostaan
oman sielumme pohjalla usko.
Päivät kun loppuvat päällä maan
on vastassa aamun rusko.
54. Kirkkohon kannamme ystävän hyvän
siunaten hautaan - ihmisen luomaan.
Aika saa lievittää kaipuumme syvän
Ajaton nostaa Herramme huomaan.
55. Kerran me vielä kohdata voimme
siellä mis’ esteet on poissa.
Hiljaiset kiitokset tässä me toimme
vaik’ ootkin jo sielusi koissa.
56. Vie sielujen maahan tää viestimme yhä
sinne kun ääni ei yllä.
Hengestä henkeen käy kuiskaus pyhä
kerran me kohtaamme kyllä.
57. Rauha ja rakkaus, ehtoja vailla
on elämän sisäinen laki.
Ei päivää ei yötä, taivasten mailla
sinn’ rakkaus ystävän haki.
58.Tule rakkaus lähelle meitä
on ystävä poistunut juuri.
Ylhäällä kaitsee taivasten teitä
lohtumme ikuinen, suuri.
59. Käy lyhdettäs kantain sä ystävä hyvä
kun henkes taas uutena herää.
On sielulla paikka niin kaunis ja syvä
siel’ ikuisuus siemenet kerää.
60. Turhaa, niin turhaa on tuskat ja surut
sielu jo rauhassaan lepää.
Käyty on elämän raskahat turut
nyt taivas ei armoaan epää.
61. Jo raukeni elämän juoksu
ja hiljaisuus haudalle laski.
On edessä hienompi tuoksu
on elämän henkinen kaski.
62. Maailman äänet ne kauaksi haihtuu
sielu kun vapaana kulkee.
Polkumme raskahat keveiksi vaihtuu
murheet pois mielestä sulkee.
63. Oli valmis ja vakaa sun sielusi syvä
kun lähtösi hetki tuli.
Niin eestä kuin takaa sen korsi ja jyvä
henkesi valoon suli.
64. Ken kulkea saa yli maailman siltain
ja saapua sielunsa tyveen.
Siellä saa ilon ja rauhansa iltain
kehdossa onnen ja hyveen.
65. Niin kevyt on liidellä enkelten lailla
ken täällä on nääntynyt vaivaan,
Riemuita jälleen henkien mailla
valossa ikuisen taivaan
66. Hyvä on jättää elämän näytös
kypsynyt mieli kun taipuu.
Kaunista katsella ystävän käytös
henkensä helmaan kun vaipuu.
67. Hän poissa on täältä, mut lähellä aivan
kodissaan, jälkeen tuskan ja vaivan.
Kaipaus meillä niin suuri ja syvä
sinulla lepo ja rauha niin hyvä.
68. Päättyi työ ja viimeinkin
jo loppui raskas retki.
Sielun siivin kantavin
nyt alkoi lepohetki.
69. Aika on tulla ja lähteä pois
aika on luopua kerran.
Hengessä kaikki yhtä ain ois
keralla elämän Herran.
70. Elämän ilta vie lepoon niin lauhaan
takaisin suureen luojamme rauhaan.
71. Mennyttä aikaa kaipaisko kukaan
tuskatkin siitä jos lasketaan mukaan.
Seuraava hetki tuo armonkin uuden
suunnaks’ kun otamme vain ikuisuuden
72. Takaisin kääntyiskö yksikään meistä
kun päässyt on maailman pimeistä teistä.
73. Sielunsa valoon ihminen vaipuu
täältä kun aika on päästä.
Tuska ja synkeys ilohon haipuu
taivas ei siunaustaan säästä.
74. Ei kuolema tehnyt oo tähtien teitä
ei henkistä karttaa mi’ johtavi meitä.
Kaikki on kädestä elämän Herran
meidänkin perintöosamme kerran.
75. Katsomme taakse huomaten juuri
muutosten jäljet julmat.
Mielemme valtaa pelko niin suuri
koemme pimeät kulmat.
Mut’ sielumme kaiken kokoaa yhteen
muovaten valmiiksi elämän lyhteen.
76. Tule lähelle Herra ja nosta teiltä
ken tässä nyt lepää niin hiljaa.
On poissa niin paljon, salattu meiltä
kun sirppi on leikannut viljaa.
77. Aika on jättää maalliset aatteet
niin turhaa niihin on luottaa.
Aika on pukea henkiset vaatteet
sielu jo kulkijaa vuottaa.
78. Menneet on päivät ja menneet yöt
kaukana tuskat ja raskahat työt.
Sielusi liitää nyt henkesi teitä
ehkäpä siellä sä muistat myös meitä.
79. Aine on hauras vain henki on pyhä
niin turhaa on kaikki tää työ.
Parhain meistä on jäljellä yhä
kun viimeinen hetkemme lyö.
80. Kalliita hetket maallisen ajan
kalliita katseet niin syvät.
Niissä on tarpehet sielumme pajan
henkemme kypsyvät jyvät.
81. Kuolon uni ei ikuinen lie
vaik’ siltä niin usein näyttää.
Jonnekin täältä käy salattu tie
se sielumme kaipauksen täyttää.
82. Elämän liekki on hiipunut hiljaa
enää ei naurusi helää.
Jossakin katselet henkesi viljaa
se ainiaan kanssamme elää.
83. Äitimme armas, niin korvaamaton
sun lähtösi aika jo koitti.
Kaipuumme määrä on mittaamaton
sen hengen kutsu vain voitti.
84. Äitini emoni armahin tässä
nyt jalkaini juuressa lepää.
Hyvyyden kehtona elämässä
ei siunaustaan milloinkaan epää.
85. Isämme, turvamme vankkumaton
jo rannalla uudella kulkee.
Sinne nyt sanamme lausumaton
hänet henkensä huomahan sulkee.
86. Isäni kallio elämän myrskyin
nyt lähtöäs kellot soittaa.
Minua autoit ylitse tyrskyin
yhdessä saatoimme voittaa.
87. Puoliso kuin osa itseään
tyhjyyteen jättää niin suureen.
Paljon viedä voi mennessään
elämän yhteiseen juureen.
88. Sielusi kotiin mun mieleni halaa
paikkaan mis’ onni on aina.
Sinne mä unessain hiivin niin salaa
sieltä kun olit sä laina.
89. Vielä hetkinen oota, ja minäkin retken
luo sielusi portille lennän.
Käy vastaani armas ja kanna sen hetken
kun kerran taas luoksesi ennän.
90. Lennä mun lauluni sielujen pesään
sinne miss’ kultani elää.
Siellä on tarpehet ikuiseen kesään
siellä ain’ laulumme helää.
91. Jos suruni siivet mua kantaa nyt vois
niin kauaksi täältä jo lentäisin pois.
Sun luokses ma saapuisin salaa
siel' missä nyt liekkisi palaa.
Mutta periks' en vielä voi antaa
vaan ristini perille kantaa.
92. On sammunut silmäsi loisto
enää lohtua niistä en saa.
Mut muistosi lämpimän toisto
luo uskoa rajojen taa.
93. Kerran löydämme salaisen lehdon
mis’ rakkaamme sielu jo lepää.
Silloin kun täytämme ikuisen ehdon
ei kuolema pääsyä epää.
94. Poissa on maailman himmeät valot
sieltä miss' rakkaani elää.
Siintävi sielujen valkeat talot
henkiset soinnut ain helää.
95. Vain hiljainen kuiskaus sielussain soi
kun rakkaamme läksi jo meiltä.
Sen yksin ja yölläkin kuulla nyt voi
kaikuna taivasten teiltä.
96. Pienoinen lapsi kuin lintunen vaan
hetken tääl’ kanssamme lensi.
Sitten jo takaisin ylitse maan
hän sielunsa kotihin ensi.
97. Enkelin siivin luoksemme tulit
hetkenä onnen niin suuren.
Enkelin siivin taas sieluusi sulit
sylihin elämän juuren.
98. Niin vaikea päästää on lastansa pois
sen uskoo kai jokainen varmaan.
Vain Jumala yksin nyt lohtua tois
ja valaisis hetkemme harmaan.
99. Lapseni lahjani parhain
kovin nuorena siirryit sä pois.
Hetkesi koitti niin varhain
kunpa uskomme lohtua tois.
100. Enkeli lapsosen siivillään kantoi
virran tuon salaisen yli
sinne mis’ Jumala elämän antoi
siellä on ikuinen syli.
101. Poikani, ainoa elämän lohtu
viipynyt kauan et täällä.
Raskas on rinnassain surujen kohtu
vain tyhjyyttä paikkasi päällä.
Vielä mä kerran sun äänesi kuulen
katseesi kohdata saan.
Jossain on paikka henkien tuulen
mis’ kestävää kaikki on vaan.
102. Enkeli aamulla elämään kantoi
jo illalla takaisin nousi.
Sielu vain lyhyen näytöksen antoi
hetkisen ajassa sousi.
103. Niin raskast' on laskea lastansa pois
viipyi kun vain hetken verran.
Kuitenkin hälle ain' parasta ois
kädessä elämän Herran.
104. Kun pieni ja viaton vaipua saa
taas huomahan henkensä kohdun.
Vain sielunsa ohuen verhon taa
se antaa meille myös lohdun.
105. Mene lapsonen sinne mist’ elämä nousi
henki kun hengestä suli.
Siel’ oikea isäsi purttansa sousi
kun kaikkehen kaikeksi tuli.
106. Lapsonen pieni ja koskematon
hän synnin ja maailman vihan.
Suuntana jälleen on tuntematon
luo taivasten kaunihin pihan.
107. Niin kaunis on liukua henkensä kohtuun
äsken kun sieltä hän tuli.
Niin raskas on tyytyä ihmisten lohtuun
kun toivomme tuhkaksi suli.
Mut’ jossakin lähellä kuitenkin on
se paikka mis kohtaamme kerran.
Tie sinne vie salattu, tuntematon
siellä koti on elämän Herran.
108. Enkelit toivat ja enkelit veivät
valmiiksi kypsyivät elämän leivät.
109. Mummi niin hyvä ja hellä
rauhaan jo saapunut on
Taivaassa on ihmisellä
turva niin vankkumaton
110. Nyt jo päättyvi vaarin päivä
katkesi askel niin vakaa.
Sieluhun sarasti uusi häivä
aikamme rajojen takaa.
111. Tätimme lämmin ja ystävä hyvä
me sinua kaipaamme aina.
Tekosi kauniit ja katseesi syvä
ne ylhäältä olivat laina.
112. Tätimme tuskat on pyyhitty pois
on takana antaumus syvä.
Kiitosta suurta nyt sydänkin sois
olkoon sun rauhasi hyvä.
113. Setämme, ystävä kaikissa töissä
polkusi muistamme hyvät.
Rauhasi saat nyt tähtien vöissä
siel’ arjetkin aina on pyhät.
114. Enomme, ystävä turvallinen
et jättänyt lohtua vaille.
Kukkamme, mielemme kiitollinen
sinut saattavat henkesi maille.
115. Raskas on päivä viel' raskaampi yö
edessä tuskaa ol' vain.
Pimeät hetket ja toivoton työ
ei valoa löytynyt lain.
Väsymys viedä voi jokaisen kerran
luovutusaatosten mukaan.
Kädessä kaikki on elämän Herran
tuomita voisko nyt kukaan.
116. Hälvene pilvi tuskan niin suuren
aukene iloinen päivä.
Poistu jo vaikutus kipujen juuren
lähene onnesi häivä.
117. Huomaako kukaan kun laulu ei helää
missä on lohtujen tuoja.
Nostaako mikään kun jaksa ei elää
kaikessa henkii ain luoja.
118. Elämän ahdistus viedä voi nuoren
uusien tilojen hakuun.
Piilottaa koettaa tuskien vuoren
suurien tunteiden makuun.
Rinnassa suuren elämän Herran
oikean levon saamme.
Siinä on onnemme, ilomme kerran
siinä me autuuden jaamme.
119. Tää maailman polku niin kivinen lie
ja katkerat lastensa mielet.
Joskus se väsyneen tilahan vie
jot’ kuvata ei voi kielet.
Ymmärrys suurin siellä on varmaan
mis’ sisäinen matkamme kulkee.
Siellä on valoa tilalla harmaan
siell’ henki pois tuskamme sulkee.
120. Ken tuomita vois jos raskaus maan
vei rakkaamme täältä nyt pois.
Se puntari yksin on Jumalan vaan
mi' tekomme arvella vois.
Meidän turvamme vankkumaton
on uskossa armon tähteen.
Sen suojassa jokainen ihminen on
kätköissä taivaisen lähteen.
121. Emme ymmärrä vielä
sä miksi oot poissa
et jaksanut kanssamme elää.
Sen tiedämme kerran
siel’ toisessa koissa
mis’ laulumme uutena helää.
122. Rakkauden liekki mi lämpöä vaan
toi tunteiden suureen paloon
kohtasi tuskan ja kylmyyden maan
ja hiekkaa sai hehkuunsa jaloon.
Liekki niin puhdas ja tahraamaton
jo tuhon suuntahan taipui.
Elämän usko vankkumaton
se öiseen pimeyteen vaipui.
Mut käsissä henkemme ikuisen isän
on ymmärrys suurempi meitä.
Se kaiken kantaa - se lohdun antaa
ei yhtäkään luotansa heitä.
]]>